Tässä blogipostauksessa piti puhua pyhistä. Mutta tässä
blogipostauksessa ei puhuta pyhistä, koska...
Minulle on vähitellen alkanut kirkastua, että olen perustanut blogin, jossa vain kolmen kirjoituksen jälkeen esiintyy 18 kertaa jokin pyhä-sanan johdannainen. (Kyllä, laskin juuri.) Samalla on alkanut kirkastua myös jotain muuta. Teologian opiskelijana ja (matalan profiilin) julkikristittynä olen täysin turtunut siihen, että näppäimistöstäni pulppuaa ”pyhä” toisensa jälkeen. Tai että puhun rukoilemisesta ja Raamatusta tai että minulla ylipäätään on blogi, jonka nimi on Hengellinen niitty.
Blogini vilisee jo nyt käsitteitä, jotka saavat lukijan epäilemään, istuuko ruudun takana 27-vuotias urbaani nuori nainen vai 62-vuotias evankelista. Ja pahinta on, etten itse edes huomaa, sillä samoja sanoja vilisee melkein jokaisessa kirjoittamassani Word-dokumentissa. Kerran havahduin siihen, että olin yhden viikon sisällä keskustellut Facebookissa sekä kaksiluonto-opista että kolminaisuusopista, kristinuskon järeimmistä ja hämärimmistä dogmaattisista kysymyksistä. Nörttihälyttimeni oli päästänyt vain varovaisen pihahduksen. Uskishälyttimeni oli vaiennut kokonaan, sillä minun mielestäni ”uskovaiset” ovat jotain ihan muuta sakkia kuin niitä, jotka juttelevat ohimennen triniteetistä kavereiden Facebook-seinillä.
Teologiystäväni ovat varmasti tottuneet tähän puoleen minusta – ja puhuvat ehkä itsekin samaa kieltä – mutta olen yhtäkkiä herännyt siihen, että tätä blogia lukevat myös monet ystäväni ja sukulaiseni, joiden korvissa Jeesus särähtää yhtä pahasti kuin Halla-aho omissani tai joille uskonto on yhtä läheinen kysymys kuin minulle geofysiikka. Ihmisiä, jotka lukevat kirjoituksiani tyyliin:
”Hengellinen TÖKS! niitty ei ole kertomus mistä tahansa matkasta; se on kertomus pyhiin-EIH!-vaelluksesta. Meidän ajassamme ”pyhiin-AUTS!-vaellus” tarkoittaa yleensä pyhään ARGH! paikkaan menemistä.”
Heille voin vain vakuuttaa, että olen edelleen ihan sama Siiri. En ole hurahtanut mihinkään uuteen. Toisin sanoen olen aina ollut juuri näin hurahtanut...
Toisaalta minun täytyy lukea vain 20 sekuntia jonkun baptistin tai mormonin blogia, kun jo huomaan pohtivani, onko tekstissä häiritsevä käännyttävä pohjavire, ja ärsyyntyväni, kun tiettyjä käsitteitä hoetaan jatkuvasti. Vaikka joku uskontoa ulkopuolelta tarkkaileva voi mieltää minut samaan ryhmään kuuluvaksi, tosiasiassa heidän kielipelinsä on minulle aivan vieras – ja vieraus alkaa helposti tökkiä (vaikka tökkimisen yli voi ja kannattaa päästä).
Bloggaus on ylipäätään vaikea laji. Koskaan ei tiedä, kuka blogia lukee. Jo ne lukijat, jotka sattuu tietämään, muodostavat täysin sekalaisen joukon. Uskonnollinen jargon kaikkine nyansseineen on vain yksi ongelmista. Samaan aikaan mietin, ymmärtävätkö isovanhempani viittauksia virtuaalimaailman ilmiöihin. Tietävätkö he, miksi tekstissä lukee ;) tai :D (vaikka sattuu sitä nuoremmissakin piireissä!)? Pahastuvatko he lievistäkin kirosanoista? Tajuaako suomenkielenopettajaisoäitini, etten ole unohtanut oikeinkirjoitussääntöjä vaan tavoittelen puheenomaista ilmaisua? Haluavatko vanhempani edes kuulla sellaisista komplekseistani, joista eivät ole ennen tienneet mitään? Nukahtavatko (miespuoliset) systemaatikkoystäväni, jos puhun vintage-mekoista? Nukahtavatko Eppu ja Ira, jos puhun varhaiskristillisen kirjallisuuden pahasti pölyttyneistä helmistä? Kiinnostaako ketään – mikään?!
Koska en millään ehdi perustaa kolmea, neljää eri viiteryhmille räätälöityä blogia, joudun vain vaientamaan sisäisen monologini ja pyytämään: yrittäkää kestää! Minä puolestani yritän olla uskollinen omille arvoilleni ja intresseilleni. Mutta herätelkää ihmeessä keskustelua, jos jokin alkaa tökkiä sietämättömällä tavalla, ja kommentoikaa muutenkin, kun satutte kulkemaan ohi!
Tietoisena siitä, että itse kuulun siihen joukkoon, jolla EIH, TÖKS ja ARGH kuuluvat lähinnä vintage-mekkojen ynnä muiden vastaavien teemojen jälkeen, eikä niinkään pyhä-sanan yhteydessä, sanon vain, että ainakin tähän asti blogisi on ollut sangen kiintoisaa ja mukavaa luettavaa.
VastaaPoistaP.s. tykkään fontista!
VastaaPoistaMun mielestä tutulle sekalaiselle lukijakunnalle suunnatun blogin tarkoitus on nimenomaan käsitellä kaikkia asioita ja ajatuksia, jotka bloggarille ovat ajankohtaisia ja jotka hän haluaa muiden kanssa jakaa. Tällaiset blogit ovat myös paljon mielenkiintoisempia kuin pelkästään niihin vintage-mekkoihin keskittyvät. En siis nukahda, vaikka kirjoittaisit muustakin kuin Durhamin akateemisesta ilmapiiristä ja käytännöistä, viehkeistä brittiaksenteista ja jännittävistä retkistä.
VastaaPoista