Watching the English 1

Vaikka brittikulttuuri on yllättänyt minut tavallisuudellaan ja kulttuurishokki antaa vielä odottaa itseään, englantilaisten omituisuuksien lista on vähitellen alkanut karttua. Tässä muutama - ja lisää on varmasti luvassa!

1) Ei siinä vielä mitään, että jo Kanadassa olin kaikille keski-ikäisille tädeille "dear", "honey" tai "darling" (ja niin olivat kaikki muutkin). Täällä olen "dear", "honey", "darling" ja - mikä tärkeintä - "love" myös collegen vahtimestariäijille, tavarantoimittajakorstoille ja miespuolisille kaupan kassoille, mikä särähtää korvaan joka kerta ja tuntuu parhaimmillaan siltä, että olen päätynyt isällisen huolenpidon kohteeksi, ja pahimmillaan siltä, että kohta seison alttarilla joku paikallinen duunari-David käsipuolessani.

Suosikkini on kauppahallissa sijaitsevan pitsiröyhelölastenvaatteita ja neulontatarvikkeita* myyvän kojun omistaja, hillitty viiksekäs setä, jonka jokainen fraasi näyttää kahden visiitin perusteella olevan mallia: "They're right behind you, love."/"You're going with that one, love?"/"Have a good day, love." Hieman variaatiotakin esiintyy, sillä eilen heppu palkitsi pitkään kestäneen tasarahallamaksuyritykseni toteamuksella: "That's chaaarming, daaarling."

Kunniamaininta menee äidillisille siivoojillemme Jeanille ja Margaretille, joiden "sweetpea" saa paatuneimmankin kolmeakymppiä lähestyvän postgradin taantumaan sekunnissa viisivuotiaaksi!

*En ihan ymmärrä tätä kombinaatiota...

2) Englantilaisten tapa ilmoittaa kellonaika aiheuttaa välillä suuria kognitiivisia vaikeuksia. Muistan, kun kolmannella luokalla opettelimme kelloa englanniksi ja jo "half past three" tuntui täysin luonnonvastaiselta. Sittemmin opin, että monet muutkin Euroopan kansat lisäävät puolikkaat tunnit edelliseen tasatuntiin. Hyvä siis. 18 vuoden harjoittelun jälkeen "puoli yli kolme" sujuu onneksi jo intuitiivisesti. Kanadassa opin, että sanan "past" voi korvata myös sanalla "after", mikä kuulostaa vääräoppiselta mutta menköön nyt sitten.

Mutta ei tässä vielä kaikki: täällä ihmisten mielestä on aivan selvää, että kellonajan voi ilmoittaa myös muodossa "half three", joka ei suinkaan tarkoita "puoli kolme" vaan tietenkin "puoli neljä"! Häh?! Mitä puolikasta on kellonajassa, kun tasatunti on jo ohitettu ja reippaasti taakse jätetty? Vaikka onnistuin lopulta nerokkaasti päättelemään asian ihan itse (ja varmistamaan sen kämppiksiltäni), suomalaiset aivoni eivät millään meinaa tottua siihen, ettei tutunkuuloista ilmausta saa kääntää sellaisenaan.

Samaan aikaan olen ollut melkein yhtä ihmeissäni siitä, että keskipäivän jälkeiset ajat, vaikkapa 20 yli viisi ja 15 vaille kahdeksan, on Englannissa aivan sopivaa ilmoittaa 17.20. ja 19.45. Juuri kun olin Pohjois-Amerikassa oppinut, ettei 24-tuntijärjestelmää ymmärrä oikein kukaan ja am:ää ja pm:ää tungetaan joka väliin. Vastaava yllätys oli, että englantilaiset ilmoittavat lämpötilat celsiuksina eivätkä fahrenheiteina. Eikö juuri tämän maan pitänyt olla kaikkien outojen ja mannermaisista standardeista poikkeavien numeeristen järjestelmien synnyinsija?

No, onneksi on edes tuo "half three" ja avuliaat ohikulkijat, jotka antavat reittiohjeita jaardeina...

3) Moni tietääkin jo, että stressasin ennen lähtöäni siitä, miten akateemisesti korkeammissa asemissa olevia henkilöitä pitäisi puhutella. Mielessäni oli Italian muodollinen puhuttelukulttuuri, jossa opettajaa teititellään ja kutsutaan "professoreksi" vielä 10 vuoden tuttavuuden jälkeenkin. Nyt olen oppinut, että täällä Durhamissa riittää, että ensimmäisen sähköpostin aloittaa tittelillä. Sen jälkeen kohde vastaa melkein aina etunimellä, jota on jatkossa sopivaa käyttää. Itse asiassa opettajia etunimitellään melkein enemmän kuin Suomessa, missä professoreista ja muista yliopistohahmoista puhutaan usein "Arffmanina" ja "Aejmelaeuksena" sinunkaupoista huolimatta eikä etunimiä juuri käytetä edes kasvokkain.

Aiheeseen liittyvä anekdoottini on kuitenkin seuraava:

Lähetin toissapäivänä sähköpostia eräälle laitoksen tutkijalle, jonka olin tavannut vain kerran aiemmin aivan ohimennen. Aloitin viestin: "Dear Dr _, I am writing to you to let you know that..."

Hämmästykseni oli suuri, kun avasin vastauksen, jossa luki ainoastaan: "Jolly good!"

Anteeksi nyt! Yritän tässä toimia protokollan mukaan, ja lähes tuntematon miekkonen vastaa pelkästään: "Jolly good!" Kuka olisi voinut aavistaa, että englantilainen shokeeraa suomalaista epämuodollisuudellaan! Vaikka onhan tuo ilmaus toki peribrittiläinen. Siitä en voi valittaa.

(Luulin jo, että kyseessä oli jokin sarkastinen heitto - ilmoittaahan Wikipediakin, että eräs brittihuumorin alalajeista on ulkomaalaisten pilkkaaminen. On kuitenkin syytä huomauttaa, että kun tapasin kyseisen tohtorin livenä eilen, sama fraasi putkahti hänen suustaan välittömästi vilpittömän tyytyväisellä äänenpainolla. I guess he's just a jolly good fellow...)

4) Varoitus! Viimeinen havaintoni on lyhyt ja... noh... hieman vulgaari.

Voin nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä vakuuttaa, että suomalaiseen puheenparteen tottuneen opiskelijan on äärimmäisen vaikeaa kuunnella vakavalla naamalla, kun luennoitsija toteaa lakonisesti:

"This may sound like teaching your grandmother to suck eggs, but..."

Enough said.

(Kyseisen idiomin oikeaoppista käyttöä voi harjoitella täällä.)