Let There Be Light

Durhamin kadut on tänä viikonloppuna valloittanut kaksi vuotta sitten ensimmäistä kertaa järjestetty ja suuren suosion saavuttanut Lumiere-valofestivaali. Ensiksi on todettava, että me vanhan kaupungin asukkaat olemme olleet raivon partaalla sietämättömien liikenne- ja turvallisuusjärjestelyiden takia. Festivaalialue on muutettu kokonaan yksisuuntaiseksi kävelyreitiksi, joka ei kuitenkaan näytä seuraavan mitään logiikkaa vaan vaihtaa suuntaa järjestysmiesten päähänpistojen mukaan. Puolen kilometrin matka ruokakauppaan on siis saattanut venähtää melkein tunnin lenkiksi pitkin joenpenkkoja, ja välillä kotikadullamme vyöryvä ihmisvirta on yhtäkkiä teljetty aidoilla kuin karjalauma. Tiukkapipoiset järjestysmiehet ovat levittäneet ympärilleen jäätävää tunnelmaa, joka ei lainkaan sovi lapsiperheiden iloiseen valokarnevaaliin.

Raivostuttavista käytännön järjestelyistä huolimatta osanottajat ovat näyttäneet nauttivan tapahtumasta - mikäli ovat päässeet tungoksessa katedraalille, jonka ympärille festivaalin paras anti keskittyy. Itse yritin tutustua tarjontaan ensimmäistä kertaa perjantaina collegelaisten kanssa. Lopulta minä ja ystäväni Katharine eksyimme kokonaan joukosta ja yritimme sitten vaeltaa väkijoukossa katedraalille, jonka olimme säästäneet viimeiseksi. Järjestysmiehet eivät kuitenkaan päästäneet meitä Prebends Bridgen yli vastavirtaan, joten jouduimme sivuraiteille ja kiersimme festivaalin muut osat vielä toiseenkin kertaan. Kun lopulta pääsimme katedraalin kulmille, kello loi juuri yksitoista ja festivaali sulkeutui. Mahtava ajoitus.

Manailimme kohtaloamme ja ihmettelimme tapahtumaa ympäröivää naurettavaa hypetystä, kunnes eilen onnistuimme puolen tunnin yrittämisen jälkeen pääsemään collegelta katedraalin edustalle (n. 100 metriä...) ja jouduimme lapsekkaan innon vallassa myöntämään, että koko juttu oli sittenkin aika taianomainen. Katedraalin seinään heijastettiin kirkkomusiikin ja äänitehosteiden säestyksellä vaikuttava multimedia-esitys Lindisfarnen evankeliumikäsikirjoituksesta ja sen historiasta. Katedraalin sisällä tuikkivat lukuisat valkoisista aluspaidoista rakennetut lyhdyt. Arkinen esine oli muuttunut herkäksi tunnelman luojaksi.

Koska sanallinen kuvaus ei tee tämän kaltaiselle tapahtumalle juurikaan oikeutta, annan mieluummin kuvien puhua. Niidenkin laadussa on paljon toivomisen varaa, mutta juhlistakoon tämä kuvapläjäys samalla sitä, että olen nyt vihdoin (Suomen-matkan ansiosta!) saanut käsiini kameraani sopivan usb-piuhan. Kuvasarjan häntänä on pieni epämääräinen videomaistiainen katedraalin edustalta. [Jaahas, lisäsin vahingossa ensiksi aivan toisen videon kuin tarkoituksena oli. Jätän nyt kuitenkin molemmat tuohon lukijoiden iloksi.]